Opiskeluhuolto
Puolangan lukion opiskelijalla on oikeus opiskelijahuoltoon. Sillä tarkoitetaan opiskelijoiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Opiskeluhuollolla edistetään opiskelijoiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus.
Puolangan lukion opiskeluhuoltoryhmät
Opiskeluhuolto on laaja-alaista oppilaiden hyvinvoinnin tukemista. Puolangan lukiossa opiskeluhuoltotyötä tehdään kolmessa erilaisessa ryhmäkokoonpanossa.
- Puolangan kunnan opiskeluhuollon ohjausryhmässä
- Puolangan lukion opiskeluhuoltoryhmässä
- Tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä
Ryhmissä on opetushenkilöstön lisäksi opiskeluterveydenhuoltoa edustavia jäseniä, psykologi- ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä sekä huoltajia sen mukaan kun käsiteltävä asia edellyttää.
Opiskeluhuolto on osa lukion arkea, joten opiskeluhuoltoa tekevät myös opettajat ja koulun muu henkilöstö.
Puolangan lukion opiskeluhuoltoryhmä lukuvuonna 2024–2025
Puolangan lukion oman opiskeluhuoltoryhmän tehtävänä on vastata opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa tai tarpeen mukaan ja ryhmää johtaa rehtori.
Opiskeluhuoltoryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Opiskeluhuoltoryhmän keskeinen tehtävä on oppilaitosyhteisön terveellisyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen ja kehittäminen.
Puolankajärven koulun ja Puolangan lukion opiskeluhuoltoryhmän yhteystiedot löytyvät tästä linkistä:
https://puolanka.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/oppimisen-tuki/opiskeluhuoltoryhmat/
Puolangan kunnan opiskeluhuollon ohjausryhmä lukuvuonna 2024–2025
Opiskeluhuollon ohjausryhmä vastaa koko kunnan opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmä kokoontuu vähintään kerran lukuvuodessa ja ryhmää johtaa rehtori.
Va. Sivistysjohtaja, rehtori Väisänen Tuula
Puh. 040 740 2567
Sähköposti tuula.vaisanen(at)puolanka.fi
Apulaisrehtori, englanti ja ruotsi Häkki Mikael
Puh. 040 6198322
Sähköposti mikael.hakki(at)puolanka.fi
Erityisopettaja, opinto-ohjaaja (yläkoulu ja lukio) Huhta Tuulia
Puh. 040 563 0946
Sähköposti tuulia.huhta(at)puolanka.fi
Erityisopettaja (alakoulu) Saviniemi Heli
Puh. 0400 197 241
Sähköposti heli.saviniemi(at)puolanka.fi
Erityisopettaja (pienryhmä 1) Honka Sari
Puh. 040 141 8365
Sähköposti sari.honka(at)puolanka.fi
Erityisluokanopettaja (pienryhmä 2) Savela Katja
Puh. 044 595 0501
Sähköposti katja.savela(at)puolanka.fi
Erityisopettaja (pienryhmä 3) Turpeinen Paula
Puh. 044 797 0813
Sähköposti paula.turpeinen(at)puolanka.fi
Sosiaalityöntekijä Raappana Tarja
Puh. 040 579 3762
Sähköposti tarja.raappana(at)kainuu.fi
Koululääkäri Torvinen Mari
Sähköposti mari.torvinen(at)terveystalo.com
Kouluterveydenhoitaja Sutinen Mari
Puh. 044 747 8601
Sähköposti mari.sutinen(at)terveystalo.com
Kuraattori Kemppainen Jaana
Puh. 040 740 2471
Sähköposti jaana.kemppainen(at).terveystalo.com
Miekkari Karvonen Suvi-Anna
Puh. 044 494 2509
Sähköposti suvi-anna.karvonen(at)terveystalo.com
Koulupsykologi
Miekkari, psykiatrinen sairaanhoitaja Kehänen Katariina
Puh. 0400 232 569
Sähköposti katariina.kehanen(at)terveystalo.com
Päiväkodin johtaja Holappa Tiina
Puh. 010 325 8667
Sähköposti: tiina.holappa(at)touhula.fi
Etsivä nuorisotyö Näyhä Pirjo
Puh. 040 717 7248
Sähköposti pirjo.nayha@puolanka.fi
Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Karhu Marjo
Puh. 050 514 1078
Sähköposti marjo.karhu(at)evl.fi
Koulunuorisotyöntekijä Kyllönen Jarkko
Puh. 040 621 3261
Sähköposti jarkko.kyllonen(at)puolanka.fi
Koulupoliisi Laukkoski Kari
Sähköposti kari.laukkoski(at)poliisi.fi
Koulupoliisi Pyykkönen Henna
Sähköposti henna.pyykkonen(at)poliisi.fi
Koulunkäynninohjaaja / koordinaattori Moilanen Ari
Puh. 044 595 0522
Sähköposti ari.moilanen(at)puolanka.fi
Puolangan opiskeluhuollon ohjausryhmään kuuluvat myös huoltaja- ja oppilasedustajat.
Tapauskohtaisesti koottava asiantuntijaryhmä
Yksittäistä opiskelijaa koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä.
Asiantuntijaryhmään voidaan nimetä asiantuntijoita jäseneksi vain opiskelijan, tai, ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumuksella. Asiantuntijaryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön.
Opiskeluhuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä opiskelijan ja hänen huoltajiensa tai muun laillisen edustajan kanssa. Silloin, kun opiskeluhuoltotyössä käsitellään yksittäistä opiskelijaa koskevaa asiaa, asian käsittelyyn voivat osallistua vain ne opiskelijan opetukseen ja opiskeluhuollon järjestämiseen osallistuvat, joiden tehtäviin opiskelijan asian käsittely välittömästi kuuluu. Opiskelijan huoltajan tai muun laillisen edustajan kirjallisella suostumuksella tai niin kuin laissa erikseen säädetään opiskelijan asian käsittelyyn voi osallistua myös muita tarvittavia tahoja.