Musiikki

Kainuun Musiikkiopisto

Kainuun musiikkopisto järjestää Puolangalla monipuolista musiikinopetusta, taiteen perusopetusta, noin kymmenelle oppilaalle.

Puolangan toimipiste

Kainuun musiikkiopisto tarjoaa monipuolista klassisen musiikin ja rytmimusiikin opetusta Puolangalla.

Harrastuksessa eteneminen tapahtuu joustavasti ja oppilaslähtöisesti ammattitaitoisten opettajien johdolla. Opetuksessa noudatetaan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa.

Musiikkiopistossa on mahdollista hankkia tarvittavat tiedot ja taidot musiikkialan jatko-opintoihin. Tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin aina musisoinnin ilon ja harrastamisen tukeminen.

Kainuun Musiikkiopisto

LankaFest

LankaFest on raskaan musiikin kesätapahtuma. LankaFest on järjestetty vuodesta 2010 lähtien. Tapahtumapaikkana on Puolangan torialue.

LankaFest

Puolangan musiikin Ystävät ry

Yhdistyksen puheenjohtaja on Markku Haapalainen. Yhteistyössä kunnan kanssa järjestetään heinäkuussa joka torstai Torstaitori ja tanssit.