Hepokönkään juhlavalaistus 7.11.2026 klo 17-21. Oulun kulttuuripääkaupunki 2026 vuoteen liittyvä valotapahtuma, jonka järjestää Puolangan kunta usean yhteistyökumppanin kanssa. Hepokönkään alue valaistaan erilaisin valoin ja tulin. Tapahtuma alkaa klo 17 ja se päättyy klo 21. Tapahtumaan pääsee paikalle ilmaisilla linja-auto kuljetuksilla Puolangan torilta. Kaksi linja-autoa kulkevat tapahtumaan nonstoppina koko tapahtuman ajan. Ensimmäiset kyydit lähtevät klo 16:30
13.11.2026 - 13.11.2026 |
| Kajaanin Kaukametsässä
Kainuun Kulttuurigaala järjestetään 13.11. Kajaanin Kaukametsässä – lipunmyynti gaalaan on avattu Järjestyksessään neljäs Kainuun Kulttuurigaala kutsuu kaikki kulttuurin ystävät juhlistamaan kainuulaista kulttuuria sekä taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia Kajaanin Kaukametsään perjantaina 13. marraskuuta 2026 klo 18 alkaen. Gaalan lipunmyynti on nyt avautunut. Tapahtumaan on hankittavissa kahdenlaisia gaalalippuja. Kymmenen euroa maksava lippu pitää sisällään Kaukametsän salissa
Kainuun kulttuurigaala kokoaa kulttuurin ystävät juhlimaan kainuulaista taidetta ja kulttuuria perjantaina 13. marraskuuta Kajaanin Kaukametsään. Neljättä kertaa järjestettävässä gaalassa palkitaan vuoden aikana vaikutuksen tehneitä kulttuurin tekijöitä ja tekoja neljässä kategoriassa: kulttuurin tulevaisuus, kulttuuripersoona, kulttuurihyvinvointi ja kulttuuriteko. Illan ohjelmassa nähdään monologi-, tanssi- ja musiikkiesityksiä eri puolilta Kainuuta. Gaalan jälkeisessä tilaisuudessa nautitaan ruokailusta, tunnelmallisesta musiikista ja kansainvälisesti
20.11.2026 - 20.11.2026 |
| Puolankajärven koulun auditorio
Ikuista keski-iän kriisiä poteva Martti (Hannu-Pekka Björkman) on yksinäinen vampyyri, joka on keksinyt keinon tyydyttää loputonta verenhimoaan. Joka joulu hän kutsuu itsensä joulupukiksi pukeutuneena viattomien perheiden kotiin, jättäen jälkeensä täydellisen tuhon iloisten joululaulujen soidessa taustalla. Kunnes koittaa joulu, jolloin Martti tulee kutsutuksi goottiromantiikasta unelmoivan Johannan (Anni Iikkanen) ja tämän perheen luo isoäidin kartanoon. Johannan ja
Kaksi iloista sirkustonttua toivottaa koko perheen tervetulleeksi seuraamaan talvista sirkusesitystä, jossa kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan! Kun lahjapaketit alkavat elää omaa elämäänsä ja tonttujen tempaukset karkaavat käsistä, saa alkunsa kummallinen ja hulvaton tapahtumaketju, jonka selvittäminen vaati kekseliäisyyttä, yhteistyötä ja ripauksen joulun taikaa. Lahjapaketin Mysteeri on visuaalinen ja tarinalinen sirkuselämys, jossa yhdistyvät vaikuttavat sirkustemput, musiikki, lämmin
Rikosromaani Turisti on heidän ensimmäinen yhdessä kirjoittamansa kirja. Se aloitti Arktis-sarjan, jonka toinen osa ilmestyy ensi helmikuussa. Teossarja sijoittuu Tunturi-Lappiin, ensimmäinen osa kuvitteelliselle mutta kovin tutun tuntuiselle Levi-tunturille. Noora Mustajoki on päivätyössään Kittilän kirjastotoimenjohtaja. Hän on aiemmin kirjoittanut useita tietokirjoja. Bosse Hellsten on suomenruotsalainen runoilija, jolta on julkaistu myös näytelmiä ja romaaneja. Pariskunta asuu Kittilässä.
25.11.2026 - 25.11.2026 |
| Puolankajärven koulun auditorio
Ikuista keski-iän kriisiä poteva Martti (Hannu-Pekka Björkman) on yksinäinen vampyyri, joka on keksinyt keinon tyydyttää loputonta verenhimoaan. Joka joulu hän kutsuu itsensä joulupukiksi pukeutuneena viattomien perheiden kotiin, jättäen jälkeensä täydellisen tuhon iloisten joululaulujen soidessa taustalla. Kunnes koittaa joulu, jolloin Martti tulee kutsutuksi goottiromantiikasta unelmoivan Johannan (Anni Iikkanen) ja tämän perheen luo isoäidin kartanoon. Johannan ja
Vaikuttavasta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnettu Antti Railio tuo rakastetuimmat joululaulut jälleen kirkkoihin ja suuntaa joulukuussa Joulurauhaa-konserttikiertueelle. Kuuden konsertin kiertueella Railion lämmin ja vahva tulkinta yhdistyy kirkkosalien ainutlaatuiseen akustiikkaan. Luvassa on kauniita melodioita, suuria tunteita ja joulun taianomaista tunnelmaa – hetkiä, joissa joulunalusajan kiire saa hetkeksi väistyä. – Joulu on minulle ennen kaikkea rauhoittumisen, yhdessäolon