Esiopetus

Puolangan kunnan esiopetus järjestetään Touhula Puolanka -päiväkodissa. Esiopetusta annetaan kaikille alle kouluikäisille puolankalaisille lapsille oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.

Esiopetus on tärkeä osa lapsen oppimisen polkua. Esiopetus toteutetaan perusopetuslain ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kunnat vastaavat esiopetuksen järjestämisestä ja ovat velvoitettuja järjestämään esiopetusta sen alueella asuville lapsille. Myös yksityiset perusopetuksen järjestäjät ja valtion oppilaitokset voivat erillisen luvan perusteella järjestää esiopetusta. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa, koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa.

Esiopetus sekä opetuksessa käytettävät oppimateriaalit, välineet sekä tarvittava oppilashuolto on maksutonta. Lisäksi lapsille on tarjottava jokaisena esiopetuspäivänä maksuton ateria.

Tarvittaessa lapsella on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut ja erityiset apuvälineet. Lapsilla on myös oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos matka on yli viisi kilometriä tai jos matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Esiopetuksen lisäksi lapselle voidaan hakea täydentävää varhaiskasvatusta.

Lue lisää Esiopetussuunnitelma.

Hakemukset esiopetukseen

Esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen haetaan Touhula Puolangan internetsivujen kautta osoitteessa https://touhula.fi/paivakoti/puolanka-touhula-puolanka/

Puolangan kunta on tehnyt ostopalvelusopimuksen Touhula Varhaiskasvatus Oy:n kanssa esiopetuksen tuottamisesta 1.8.2018 alkaen.