Tiivistelmä kunnanhallituksen kokouksesta 3.5.2023
§ 39 Osavuosikatsaus 1-3 / 2024
Kunnanhallitus sai tiedoksi osavuosikatsauksen 1-3/2024 ja päätti antaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Raportointijaksolta 1-3/2024 kunnan tuloslaskelman alijäämä on -189 336 €. Tämä selittyy sillä, että verotuloista kiinteistöveroja ei ole jaksotettu. Mikäli jaksotukset huomioitaisiin, raportointijakson tulos olisi budjetin mukainen.
Toimintakulut ovat olleet raportointijaksolla keskimäärin talousarvion mukaiset. Verotuloja on kertynyt alkuvuonna myös talousarvion mukaisesti.
—————–
Mikä on osavuosikatsaus? Puolangan kunnan hallintosäännön 54 § mukaan kunnan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.
Toiminnan, talousarvion ja sen tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kunnan-hallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsauksissa 31.3., 30.6. ja 30.9. tilanteissa sekä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.
Mitä osavuosikatsaus kertoo? Osavuosikatsaus kertoo raportointijaksolta kunnan talouden toteutumisen ja vertaa sitä talousarvion vastaavaan ajanjaksoon. Lisäksi raportoidaan toiminnan vuositavoitteiden toteutumista.
Toiminnallisista tavoitteista osavuosikatsauksessa raportoidaan myös kuntastrategian vuositavoitteiden toteutuneet toimenpiteet. Osa toiminnallisista vuositavoitteista on neljännesvuosittain seurattavia, osa raportoidaan vuoden lopussa.