Omaperhe-verkkopalvelu

14.6.2024

Uudesta Omaperhe-verkkopalvelusta löytyy luotettavaa tietoa ja palveluita perheille

Kainuun hyvinvointialueella on osana Kestävän kasvun Kainuu II-hanketta otettu käyttöön Omaperhe-verkkopalvelu, joka kokoaa perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen.

Omaperheestä löytyy tietoa ja palveluja perheille ja perhettä perustamassa oleville. Omaperheessä on kattavasti sisältöjä mm. raskauteen ja synnytykseen, vauvavuoteen, lapsuuteen ja nuoruuteen sekä vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyen. Omaperhe myös ohjaa perheitä valtakunnallisiin, alueellisiin ja paikallisiin palveluihin.

–        Omaperhe-verkkopalvelusta kainuulaiset perheet löytävät tietoa alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista. Lisäksi sieltä löytyy kuntien, kolmannen sektorin sekä Kelan palvelut, suunnittelija Johanna Hoikkala kertoo.

Omaperhe kokoaa perheille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen. Omaperhe on DigiFinlandin tuottama valtakunnallinen palvelu, joka on kehitetty yhdessä hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin, järjestöjen, seurakuntien ja kansallisten toimijoiden kanssa.

–        Olemme olleet Kainuun hyvinvointialueella tiiviisti mukana kehittämässä Omaperhettä. Toivomme että perheet löytävät palvelun, Johanna Hoikkala lisää.

Omaperhe kehittyy jatkuvasti. Palveluun on suunnitteilla mm. tapahtumakalenteri

·        Käy tutustumassa Omaperheeseen: Omaperhe.fi

·        Kainuun Omaperheen aluesivulle pääset suoraan tämän linkin kautta: Omaperhe – Hyvinvointialue

o   Valitse oma paikkakuntasi sivun yläreunassa olevasta valikosta

Jaa uutinen